Kiertotalouden ilosanomaa Hävikkifestareilla

 

(Tampereella 23.10.2017) ESSI Kiertokassi oli vahvasti mukana Helsingin Teurastamolla 16.9.2017 järjestetyillä Hävikkifestareilla, jonka pääteemoina olivat ruokahävikki sekä kiertotalous.

 

Helsingin Teurastamolla pidetyillä kiertotalouteen keskittyneillä festareilla vieraili päivän aikana yli tuhat kävijää. Tapahtuman aikana kävijät pääsivät nauttimaan hävikkilounaasta ja muista hävikkiherkuista sekä tutustumaan erilaisiin toimijoihin ja käytännön tekoihin, joilla edistetään kiertotaloutta sekä ruokahävikin syntymistä. Tapahtuman järjestivät Motiva Oy ja The Natural Step kymmenien yhteistyökumppaneiden kanssa. Tapahtuman järjestämistä rahoittivat maa- ja metsätalousministeriö sekä ympäristöministeriö. Tapahtuman avauspuheenvuoron piti Helsingin apulaispormestari Anni Sinnemäki.

 

Kiertotalous on tehokas keino vähentää yhteiskunnan ja yritysten jätekuormaa sekä neitseellisten raaka-aineiden tarvetta. Toimiva kiertotalous syntyy yhteistyöllä ja esimerkiksi ESSI Kiertokassin syntyprosessissa on mukana koko suomalainen yhteiskunta aina kuluttajista kaupan toimijoihin, jätehuoltoon, teollisuuteen ja päätöksentekijöihin. ESSI on konkreettinen kiertotalousesimerkki ja kaupan kassalla ympäristön sekä suomen kannalta paras valinta. Hävikkifestareilla ESSI Kiertokassin ständillä esiteltiin muovipakkausten lajittelua ja kierrätystä sekä kiertotalouskassien syntyä. ESSI näkyi myös ohjelmalavalla ja tapahtuman materiaaleissa.

 

- ”Koemme erittäin tärkeänä kierrätyksen ja kiertotalouden sanoman viemisen kaupan toimijoille, kuluttajille ja päättäjille. He ovat avainasemassa toimivien kiertotalouskonseptien kehittämiseksi ja lanseeraamiseksi Suomessa. Esimerkkinä kuluttajan roolista; ESSI Kiertokasseja ei syntyisi ilman, että suomalaiset kotitaloudet lajittelevat ja kierrättävät muovipakkauksensa. Hävikkifestarit olivat erinomainen tapahtuma kiertotalouden ilosanomalle ja oli hienoa olla mukana tapahtumassa”, kertoo ESSI Kiertokassit valmistavan Amerplast Oy:n markkinointi- ja viestintäpäällikkö Laura Alisalo.

 

- Joku tapahtumavieras ihmetteli, miten muovikassin käyttäminen voi olla ympäristöteko. Kiertotaloudessa ei kuitenkaan ole kyse yksittäisistä teoista vaan koko toimialan ajattelutavan muutoksesta, kun lineaarisesta tuotantoketjusta siirrytään kiertojen hyödyntämiseen ja arvokkaat materiaalit pidetään hyötykäytössä mahdollisimman pitkään.
Kiertotaloudessa parhaimmillaan voittavat kaikki, yritysten lisäksi myös luonto ja yhteiskunta, lisää Outi Ugas The Natural Stepistä. 

 

Lisätietoja:

 

Laura Alisalo
Amerplast
Markkinointi- ja viestintäpäällikkö
Puh. 010 214 2250
laura.alisalo@amerplast.com

 

Outi Ugas
The Natural Step
Senior Advisor, CEO
Puh. 040 411 4541
outi@naturalinterest.fi

Siirry osioon: